Viime kevään Punainen viiva -ooppera toi menestyksekkäästi yhteen Turun Kaupunginteatterin, Turun filharmonisen orkesterin ja Saaristo-oopperan. Keväällä 2024 tarjolla on uutta koettavaa oopperasta kiinnostuneille:
Ihminen parhaan kykynsä mukaan on kantaesitys harvoin nähdystä aiheesta. Sitä tähdittävät Waltteri Torikka ja Pihla Penttinen.
Ihminen parhaan kykynsä mukaan on rakkaustarina miehen ja naisen välillä, mutta ilman perinteistä romanssia. Se on myös kertomus oman itsensä paljastamisen vaatimasta rohkeudesta. Tarinassa ollaan nuoren miehen pään sisällä, motissa muistoissa ja epävarmoissa ajatuksissa. Oman näköisensä elämän rakentamisessa miestä kannustaa ja tukee nainen, joka on hänelle enemmän kuin vain ystävä.
Ooppera ja teatteri kohtaavat
Menestyskirjailija
Tommi Kinnusen kirjoittaman oopperan on säveltänyt Joel Järventausta, joka on nuoresta iästään huolimatta niittänyt jo kansainvälistäkin mainetta. Kamarioopperan ohjaa Pertti Sveholm ja rooleissa nähdään Suomen ykkösbaritoneihin lukeutuva Waltteri Torikka sekä monista teatteri ja tv-rooleistaan tuttu näyttelijä Pihla Penttinen. Musiikista vastaa kuuden henkilön soittajisto, kapellimestarinaan Marko Hilpo.
"Teos laajentaa miehen ja naisen välisen suhteen käsittelyä sellaisesta näkökulmasta, josta ei ole vielä paljoa puhuttu - varsinkaan oopperoiden konservatiivisessa maailmassa", kertoo kirjailija Tommi Kinnunen.
"On ihanaa päästä jatkamaan yhteistyötä teatterin ja orkesterin kanssa! Nyt teos on hyvin erilainen, kamariooppera, joka yhdistää oopperaa ja näyttelijäntyötä. Muoto on harvinainen ja tällainen toteutus oli pitkään haavelistallani”, hehkuttaa Saaristo-oopperan kantava voima Päivi Nisula.
Ihminen parhaan kykynsä mukaan saa kantaesityksensä Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 4.4.2024. Esityksiä on vain kymmenen, joten oma katsomopaikka kannattaa varmistaa heti.
Ihminen parhaan kykynsä mukaan
Ensi-ilta 4.4.2024 Turun Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä
Yhteistuotanto: Turun Kaupunginteatteri, Turun filharmoninen orkesteri, Saaristo-ooppera
OSTA LIPUT 19–40€
Turun kaupunginteatteri

Menestyskirjailija Tommi Kinnusen kirjoittaman oopperan on säveltänyt Joel Järventausta, joka on nuoresta iästään huolimatta niittänyt jo kansainvälistäkin mainetta. Kamarioopperan ohjaa Pertti Sveholm ja rooleissa nähdään Suomen ykkösbaritoneihin lukeutuva Waltteri Torikka sekä monista teatteri ja tv-rooleistaan tuttu näyttelijä Pihla Penttinen. Musiikista vastaa kuuden henkilön soittajisto, kapellimestarinaan Marko Hilpo.